sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Viikonlopun kuulumisia

Tää viikonloppu meni ohi aivan liian nopeasti... Enkä oikeestaan edes tehnyt mitään kummoista. No onneks vietän synttäreitä parin viikon päästä niin silloin on ainakin tekemistä sitten. En tiiä miks mut jos en tee viikonloppuna mitään niin tulee aina sellanen ahdistus että nyt meni viikonloppu ihan hukkaan. Pitäis oppia ottaa vaan rennosti eikä potea ns. huonoa omatuntoa siitä ettei tehnyt mitään.


Lauantaina käytiin cittarissa ja olenkin sinne halunnut siitä lähtien kun kävin siellä pari viikkoa sitten ja näin että sinne oli tullut sellainen salaattibaari mistä sai ottaa kippoon ihan oman maun mukaan kaikkea ja sitten se punnittiin, vähänkuin irtokarkeissa mutta kyllä hyvä salaatti irttikset voittaa mennentullen. Hintaahan tolla vaan oli aika paljon eli tollanen rasia maksoin noin 5 euroa.. Ja sitten ihmetellään että miksi ihmiset vaan lihovat kokoajan, no kai nyt kun terveellinen ruoka on suunnilleen puolet kalliimpaa kuin epäterveellinen. Jos itse saisin valita pizzojen ja salaattien väliltä niin kyllä salaatit veis voiton. Opiskelijapudjetilla kun ei pahemmin salaatteja yleensä ostella...
Toi salaatti oli kyllä ihan superhyvää! Ainut vaan että noin puolituntia ton syömisen jälkeen mulle tuli hirveät vatsakivut... Entiiä mitä tossa oli mutta veikkaan vähän että joko toi feta juusto ei ollut laktoositonta tai sitten se oli pilalla.. Buu.


Pitihän sitä viikonlopun kunniaks ostaa vähän irttiksiäkin ja katoin samalla vikat jaksot Talen sarjasta... :D

Tänään aamulla päätin sitten käydä kirpparilla mutta eipä sieltäkään löytynyt mitään kovin kummoista. Tässä nyt ne vähäiset ostokset mitä löytyi.

Shortsipuku 3e

Koristekivet 0,50 senttiä
Earcuffit 2,50 yhteensä
Kuviolegginsit 2e

20 kommenttia:

  1. Se on kyllä ihan syvältä, miten terveelliset ruoat maksaa pääsääntöisesti paljon enemmän kuin epäterveelliset :/ Surullista, että monella ei yksinkertaisesti ole varaa syödä terveellisesti, kun salaatit maksaa monesti sen viis euroa tai enemmän ja samaan aikaan eineshampurilaisen saa alle eurolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nojoo todellakin :/! en kyl ymmärrä miksei se voi olla toistepäin että einekset olis kalliita ja salaatit halpoja...

      Poista
  2. Tosi kivoja juttuja oot löytäny:)

    VastaaPoista
  3. oi vitsi vähä kivat legginsit! ja sulla on aivan ihanat hiukset! :)

    VastaaPoista
  4. sulla on niin ihana blogi =) oot todella kaunis!

    ♥: http://leave-world.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Ihania ostoksia! Varsinkin nuo earcuffit ja shortsi puku!

    Olen tainnut aiemminkin jo mainostaa tätä kaverini blogia, mutta laitan nyt uudestaan:
    shinanblogi.blogspot.fi

    Kaipaisi kovasti kommenteja ja lukijoita :)

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus ja kuvat on tosi kivoja! :)

    VastaaPoista
  7. Noi salaattibaarit on kyllä hirveen ihania - harmi vaan et aika kalliita. Islannissa ollessa tuli useasti haettua noista vaikka mitä herkkuja ♥ Onneks ei oo iso homma pilkkoo salaatteja itte, pääsee sillei jonkin verran halvemmalla :> ainakin itse olen huomannut, että vihannesosastolla asiointi on yllättävän halpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nojoo olispa useemmassakin ruokakaupassa tollanen salaattibaari.. :D jep mäki teen kyllä tosi usein ite salaatteja :)!

      Poista
  8. Noi leginssit ja banneri on sairaan kivoi. Oot älyttömän kaunis!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon <3! olipa piristävä kommentti :)!

      Poista
  9. Ihan mielettömän upeet noi legginsit! Muutenkin kivoja löytöjä olet tehnyt, kirpparit on ihan parhaita.: )

    http://gold-script.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti! nojoo ne on :)! niistä tekee parhaat löydöt :D

      Poista
  10. IHANAT legut !! <3

    ja hurjan nätti oot ! :)

    http://suvimarianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista