sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Vauhdikas viikonloppu

Ihan ensiksi haluan kiittää kaikkia uusia sekä vanhoja lukijoita sillä teitä on tullut tänne jo huikeat 500! Ihan uskomatonta miten paljon teitä on jo lukemassa täällä mun höpötyksiä :D Jos haluatte että teen vaikka jonkin erikoispostauksen tuon 500:n lukijan kunniaksi niin ehdotelkaa ihmeessä ideoita siitä postauksesta :)

Sitten tämän postauksen asiaan. Ajattelin ensiksi että jaan tän viikonlopun tekemiset kahteen eri postaukseen mutta nyt kun on aikaa kirjotella niin tuleekin sitten kerrankin tosi pitkä postaus :)
En muista milloin viimeksi olisi ollut näin vauhdikas viikonloppu sillä olin oikeestaan kokoajan menossa jossain.

Toppi itsetehty / farkut Fiorella / kello Accessorizes / kaulakoru Tiffany & Co

Perjantaina oltiin kavereiden kanssa taas vähän juhlimassa ja kun oltiin sitten baarissa niin ajattelin vaan että miksi mä en jäänyt vaan kotiin. Jotkut tytöt oli siellä ostanut 16 tequilaa ja me sitten autettiin niitä juomaan ne ja kun pääsin kotiin baarista niin olo oli myös sen mukainen. Jos ootte koskaan kattoneet kummankaata niin noi oli niinsanotut ilmasen viinan bileet :D Eli kun jotain saa ilmaiseksi niin sitä pitää sitten tietenkin ottaa oikeen kunnolla.. Sen mä vaan sanon että nyt mun "tätä en juo enää ikinä" -listalle pääsi myös tequila :D Hyhh.

Lauantaina lähdettiin sitten puolenpäivän aikoihin ajamaan kohti vantaan jumboa ja kierreltiin ensiksi vähän kaupoissa jonka jälkeen kirjauduttiin sitten sisään Japin varaamaan hotelli huoneeseen. Meiän huone oli 12 kerroksessa joka oli ylin kerron ja sieltä oli tosi huikeet näkymät!


Hotellihuone oli tosi kiva ja ai että mä rakastan nukkua hotellissa :D Ne sängyt on aina niin sika pehmeitä ja tyynyt isoja ja muhkeita.. :D
Hengailtiin siinä huoneessa suunnileen tunti ja keitettiin kahvia ja kaakaota sekä katottiin telkkarista olympialaisia. Sitten pakattiin pyyhkeet ja uikkarit mukaan ja lähdettiin alakerran flamingospahan. Siitä olikin jo pitkä aika kun olin viimeksi ollut uimassa ja oli kyllä kivaa! Ainut vaan että etittiin siellä uimaosastolla toisiamme ensiksi noin puoli tuntia kun siellä oli niin hirveästi ihmisiä niin ei meinattu löytää toisiamme. Sitten kun viimein siellä törmättiin niin mentiin kaikkiin kivoihin liukumäkiin ja villivirtoihin sun muihin mitä siellä nyt oli. Japi sai mut jopa hyppäämään 5 metristä ja olin niiiin ylpeä itestäni kun vihdoin sen uskalsin tehdä :D Oon monet kerrat seissyt siellä vitosen huipulla ja tuijotellut alas mutta kuitenkaan ikinä en ole uskaltanut hypätä. Joo ja tiedän että toi 5 metriä on aika matala sinänsä mutta ei haittaa koska nyt voin ylpeänä todeta että vihdoin sieltä uskalsin hypätä :D
Oltiin siellä spassa noin kaksi ja puolituntia ja sitten lähdettiin takaisin hotellihuoneeseen. Mä oisin voinut olla vielä vaikka toiset kaks ja puoltuntia mutta oltiin menossa leffaan kasiksi niin siksi ei voitu jäädä pidemmäksi aikaa. Ja oli muuten aika hienot saunat siellä spassa nimittäin niissä seinissä oli napit jota painamalla katosta tippuu kiukaaseen vettä! Ei tarvinnut siis itse vaivautua heittämään.

Span jälkeen oltiin molemmat tosi poikki ja mentiinkin vähäksi aikaa päikkäreille sekä käytiin rentouttavassa vaahtokylvyssä. Vitsi kun ois kotonakin kylpyamme.. Loikoilisin siellä varmaan joka päivä. :D


Sitten kun oltiin aikamme saatu siinä laiskotella niin aloin vähän laittautumaan ja sitten lähdettiinkin ostamaan leffaliput finnkinosta sekä leffakarkit. Oltaisiin haluttu mennä 12 years a sleave nimiseen leffaan mutta siellä ei ollut enään yhtään hyvää paikkaa jäljellä niin varattiin sitten liput robocop nimiseen leffaan. Lippujen varaamisen jälkeen lähdettiin etsimään jotakin hyvää ruokapaikkaa sillä molemmilla oli huutava nälkä. Kaikki paikat oli ihan tupaten täynnä porukkaa joten päädyttiin pitkän etsinnän jälkeen raxiin. Joka ei kyllä ollut mikään huonopi vaihtoehto sillä se salaatti siellä oli taivaallista ♥ Söin fetajuustoa niin paljon ettei mitään rajaa. Yritettiin myös syödä sen koko kymmenen euron edestä ruokaa ja juoda limua joten hyvä ettei tullut jotain vatsahaavaa kun vihdoin lähdettiin pois sieltä.
Syömisen jälkeen käytiin vielä hotellihuonessa ja sitten suunnattiin kohti leffateatteria. Leffa oli ihan ookoo mutta ne äänet siellä oli aivan järkyttävän kovalla. Saattoin tosin johtua siitä pienestä kankkusesta mikä mulla oli päällä mutta en muista että koskaan olisi ollut noin kovalla äänet leffateatterissa. Hyvä ettei kuuroksi tullut.
Leffan jälkeen kello olikin jo niin paljon että mentiin vaan hotellihuoneeseen ja molemmat nukahti hetkessä.

Aamulla oli ihana herätä ilmastoidusta hotellihuoneesta ja loikoilla vaan peittojen alla telkkaria katsellen. Sitten kun oltiin kunnolla herätty nii suunnistettiin alakertaan aamupalalle ja täytyy kyllä sanoa että hotelliaamiainen on niin hyvää ettei mitään rajaa. Siellä oli mm. jälkkäriksi vaahtokarkkeja joita pystyi dippaamaan kuumaan suklaasuihkulähteeseen. :D Nam..


Aamupalan jälkeen jäätiin vielä hetkeksi kiikaroimaan näkymiä sieltä ylimmästä kerroksesta. Kiikaroinnin jälkeen mentiin takaisin huoneeseen, mä hieman laittauduin, sitten pakattiin kamat kasaan ja lähdettiin ajamaan kohti Helsingin sealifea.

Sealifessa meni aikaa ehkä tunti mutta odotettiin kyllä molemmat ehkä vähän enemmän siltä. Olihan ne kalat ihan kivoja mutta oltaisiin haluttu nähdä jotain isoja haikaloja tai muuta jännää mutta ne hait siellä oli aika pikkuisia. 


Sealifen jälkeen lähdettiin sitten ajamaan takaisin kohti Järvenpäätä ja oli kyllä tosi mukavat lauantai sekä sunnuntai :) Nyt onkin sitten vielä viikko lomaa ja saas nähdä mitä muuta kivaa me keksitään loman ajaksi :)

8 kommenttia:

  1. Olis kyllä ihana itsekin päästä viettämään hotelliyö jossakin... :) Varmasti oli mukava ja rentouttava viikonloppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep hotellissa on kyllä tosi kiva välillä piipahtaa :)!

      Poista
  2. Ei vitsi pakko päästä itekki joskus tonne Jumboon, kuulostaa huikeelta paikalta :D
    Tosta erikoispostauksesta. Entiiä, onko täällä koskaa ollu semmosta "Elämäni aakkoset" -postausta, jos ei, niin se ois aika kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kannattaa kyllä ihmeessä joskus käydä josset oo ikinä käynyt :D! joo mulla muuten oli täällä joskus sellainen elämäni aakkoset postaus, mutta siitä taitaa olla jo aika kauan aikaa :D

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Todella mukavan oloinen blogi! Ja olet niin kaunis! ♥ Liityin lukijaks :)

    VastaaPoista
  5. Luin jonku toisenki postauksen missä oli kuva siitä kylpyammeesta, enkä hätäsenä lukenu tekstejä vaa katoin vaan kuvat. Luulin, että amme oli teiän ja voi vitsi katoin kateellisena! :D Mutta joo, flamingo on kyllä tosi ihana paikka <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentista <3! Sullakin ihana blogi :). Ja oot tosi kaunis :)!

    -Anniina

    VastaaPoista