lauantai 12. joulukuuta 2015

I heart Joe

Hola ja mukavaa lauantaita ♥
Tiedättekö sellaisia viikkoja kuin oikein mikään ei tunnu menevän putkeen? No mun viime viikko oli tälläinen. Meillä hajosi samalla viikolla sekä pyykinpesukone että astianpesukone. Miten tämä voi olla edes mahdollista?
 
No onneksi pari uutta kivaa kosmetiikka juttua piristi mun muuten ikävää viikkoani. Jotkut varmaan vielä muistaa kuinka olen monesti täällä hehkuttanut Joe Blascon meikkejä? Voisin jopa väittää että Joen kosmetiikka tuotteet ovat lemppareitani.
 
 
Hypin ehkä vähän riemusta kun sain sähköpostiini viestin jossa kysyttiin haluaisinko testata paria Joe Blascon kosmetiikka tuotetta ja ei pitänyt kyllä kauaa miettiä vastausta.
 
Joe Blasco Ultralift Serum
 
Mä oon pikkutytöstä lähtien ollut vähän tälläinen rasva hullu ja tykkään aina kokeilla ja ostella jos vaikka minkälaisia ihmetököttejä ja voiteita. Muistan kuinka joskus kahdeksan vuotiaana aina kävin äitini meikkikaapilla ja kokeilin eri silmänympärysgeelejä ja ryppyvoiteita ja mitä ikinä siellä olikaan. Haha ehkä tämä on syy miksi oon vieläkin tälläinen baby face ja mua luullaan yhä välillä 15- vuotiaaksi :'D Kannattaa siis aloittaa voiteiden käyttö jo lapsena. Haha no joo ehkä ei kuiteskaan...
 
 
Olen nyt käyttänyt ahkerasti aamuin illoin tätä Joe Blascon ultralift seerumia ja on tää kyllä paljon parempi kuin noi mun parinkympin kasvorasvat. Jotenkin tosi helposti levittyvää ja imeytyy melkein samantien kuin tätä on iholle levittänyt.
Mulla on tullut sellainen tapa että mun on ihan pakko laittaa tätä aina myös meikin alle. Vaikka olisin laittanut tätä jo aamulla ja aloittaisin meikkaamaan vaikka vasta iltapäivällä niin silti pitää laittaa uusi kerros. Etenkin meikkivoide levittyy tän laiton jälkeen jotenkin tosi smoothisti. Haha kauankoha tää mun käytössä kestää kun käytän tätä välillä tosiaan jopa kolme kertaa vuorokaudessa..
Tiedättekö kun käy niin, että levittää kasvovoiteen juuri ennen kuin lähtee ovesta ulos ja joutuu vaikka juoksemaan junaan tai bussiin. Sitten huomaa että kun naama on hikoillut niin kaikki ne kasvovoiteet on sillain mukavasti "nousseet pintaan" ja näyttää siltä kuin olisi juuri juossut maratonin kun naama vaan kiiltää ja näyttää entistä hikisemmältä mitä se oikeasti edes on?
Mun viime kasvorasvan kanssa kävi aina niin ja siksi pyrinkin laittamaan sitä vähintään tuntia ennen kuin lähdin mihinkään. Tässä Joen voiteessa on onneksi niin nopea imeytymiskyky että sitä voi huoletta laittaa kasvoille vaikka viisi minuuttia ennen lähtöä ja se on jo imeytynyt ihan täysin ennen kuin astuu ovesta ulos. Kätevää!
 
 
Ultralift serum sopii siis kaikille ihotyypeille ja ainakin omalle kuivalle / normaalille iholleni se on juuri täydellinen. Halutessaan seerumia voi myös sekoittaa Joe Blascon meikkivoiteeseen jolloin se lisää hoitavuutta sekä antaa hieman kevyemmän lopputuloksen.
Seerumin hinta on noin 58 euroa. Suosittelen seerumia niille, jotka ovat kiinnostuneita kokeilemaan jotain laadukkaampaa kasvorasvaa markettien rasvojen tilalle. Itse en luultavasti tule enään koskaan ostamaan noita perus marketti rasvoja koska eikö se vähän niin mene että kun on kerran kokeillut jotain hyvää ja laadukasta niin ei siihen entiseen ole enää paluuta :D
 
Joe Blasco Perfect Pressed Powder
 
Jo pitkään Muodissa ollut "contouring and highligtin" eli kasvojen korostaminen ja varjostaminen on ollut suomessakin esillä niin sosiaalisissa medioissa kuin ihan perus naisilla arkimeikissä. Itsekkin olen päättänyt tämän meikkaustyylin opetella ja juuri tuo kasvojen varjostaminen on syynä miksi halusin kokeilla tätä Joe Blascon puristepuuteria sävyssä Dark.
Tuo puristepuuteri käy mainiosti kasvojen varjostukseen taikka ihan vain aurinkopuuteriksi jos ei ole opetellut tuota varjostus ja korostus tekniikkaa.
 
 
Puuteri oli paljon isompi mitä osasin odottaa ja tuo sävy Dark on juuri täydellisen tumma jotta se sopii varjostuksien tekemiseen. Eniten tässä varmaan kuitenkin on plussaa se että puuteri ei vivahda yhtään tippaakaan oranssiin. Tiedättekö niitä aurinkopuutereita joiden levityksen jälkeen kasvot näyttävät ihan oransseilta? Välillä jopa hieman kalliimmissakin merkeissä tuppaa olemaan tämä ongelma. Varsinkin tälläiselle kalpealle suomalaisiholle se "oranssisuus" ei sovi sitten yhtään. Ehkä sitten kesällä jos on saanut pintaan kunnon rusketuksen niin saatan itsekkin hurahtaa ostamaan hieman oranssiin vivahtavan aurinkopuuterin mutta näin talvisin tälläinen tummempi ruskean sävy on juuri bueno. Itseasiassa nuo mun ottamat kuvat ihan hieman vääristävät puuterin väriä ja sen on vähän tummempi miltä kuvissa näyttää.
 
Puuterin levittyvyys on hyvä ja siitä ei tule ns. "viiruja" tai mitään epätasaisuuksia ihoon mitä joistain aurinkopuutereista saattaa välillä tulla. Yksi tärkeimmistä jutuista puuterien ja aurinkopuuterien levityksessä on hyvät meikki sudit joilla levittää. Itse tykkään käyttää mahdollisimman isoja suteja ja sellaisia joissa ne karvat ovat tosi tiheästi. Hintaa tällä Joe Blascon puristepuuterilla on noin 53e.
Mikäli olette kiinnostuneita näistä ja yleisesti muistakin Joen Blascon tuotteista niin kannattaa käydä kurkkaamassa esimerkiksi Emotionista. Itse kävin eilisellä kauppareissulla ja siellä on aika hyvät valikoimat näitä tuotteita.
 

Löysin kolmella eurolla kirpparilta tuollaisen tosi kätevän muovisen meikkitelineen. Vasemmalle puolella pääsi kaikki mun Joe Blascon meikit ja oikealle puolelle kaikki muut mitä käytän säännöllisesti. Mulla oli meikit ennen sellaisessa isossa korissa ja sieltä oli aika työ kaivaa jotain yhtä tiettyä meikkiä. Nyt niitä ei tarvitse etsiä kun kaikki on sopivasti omalla paikallaan tuossa telineessä :D


24 kommenttia:

  1. Mitä eroa tiskikoneella ja astianpesukoneella sit on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kun huomautit :D piti kirjoittaa tiskikone ja pyykinpesukone

      Poista
  2. Vai että tiski- ja astianpesukone? :D Onkohan tullu pikku virhe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo korjasinkin sen jo :D Luin ton vielä pari kertaa ennen kuin julkaisin mutta silti en huomannut virhettä! Hah..

      Poista
  3. Amazing products!!

    I'm following you on GFC :)

    mystylishcorner.blogspot.ba

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much! :) New readers are always welcome! :)

      Poista
  4. Onpas kauniin värinen toi aurinkopuuteri ja vaikuttaa kyllä todella laadukkaalta!
    http://jenicaaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Itekin tykkään Joe Blascon tuotteista, omistan yhden meikkivoiteen ja oon kyllä tosi tyytyväinen siihen :) Ja toi seerumi kuulostaa kyllä tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joe Blascon tuotteet taitaa olla monen suosiossa :) On ne sen verran hyviä ja laadukkaita. Oii vitsi mäkin haluaisin Joe Blascon meikkivoiteen :3 Varmasti hyvä!

      Poista
  6. Voi vitsit tuo seerumi kuullostaa hyvältä! :) Miulla on nyt Esse- sarjan tuotteet käytössä niin miulla ei erillistä seerumia ole, tuo kasvovoide vaan minkä aamulla laitan. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä todella hyvä seerumi! Voin lämpimästi suositella :)
      Oon kuullut myös paljon hyvää noista Esse sarjan tuotteista :) Ois kivaa itsekkin päästä testaamaan!

      Poista
  7. TOSI ihana blogi, kivoja kuvia yms. Liityn lukijaksi heti kun keksin miten se tehdään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Pinja ♥! Kiva kuulla että tykkäät ja että haluat liittyä lukijaksi :)! Uudet lukijat on aina tervetulleita! Tuolla vasemmassa reunassa on lukijat kohta josta voi liittyä :)

      Poista
  8. Tulin katsomaan sun blogia, kun olit kommentoinut blogiini. Sun blogi on tosi hieno, ulkoasu tosi kiva. Kuvat kans tosi hienoja. Liityin lukijaksi, jään seurailemaan blogiasi. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla että päätit tulla vastavierailulle mun blogiin :)! Kiitos paljon ♥ Ja uudet lukijat on aina enemmän kuin tervetulleita ^^!

      Poista
  9. Joe Blasconin tuotteet on kyllä tosi hyviä!♥ Itsellänikin ollut joskus käytössä muutamat tuotteet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon kyllä täysin samaa mieltä! Noi meikit etenkin on jotenkin Super peittäviä ja pigmenttisiä mutta silti yllättävän kevyitä eikä tuki ihohuokosia :D Ja rasvat tosi nopeasti imeytyviä ♥

      Poista
  10. Hei mulla oli toi sama moneen kertaan rasvan levitys joskus! :D Ihastuin täysi muutama vuosi sitten Oriflamen Optimals-sarjan päivä-ja yövoiteeseen ja pesin jopa naaman joskus kävelylenkin jälkeen vain voidakseni levittää rasvaa naamaan. Se on todella hyvä ja hintaa normaalisti 20€, mutta monesti tarjouksessa. Plussaa vielä, että rasvoja on monelle eri ihotyypille omansa. Mulla kokemusta vain siitä normaali/sekaihosta.

    Toi varjostus/korostusasia huvittaa, että se on nyt "muodissa". Itse miellän sen ihan meikin perusasiana. Kun ite joskus muinoin 13-vuotiaana ostelin ekoja meikkejäni ja aloin harjotteleen löysin jostain Lumenen tekemän "esitteen", jossa oli selostettu varjostus + korostus. Pari vuotta myöhemmin hokasin, että ne menee ihan valon ja varjon perusteella (sama kun sisustuksessa, jota opiskelen) ja jokaisella ihmisellä homma menee omalla tavallaan riippuen kasvojen muodosta ja mitä piirteitä halutaan korostaa, mitä häivyttää :) Samaten opein myös, että ihmiset on iholtaan eri "värisiä". Ite olen "kesä" ja mulle ei myöskään sovi oranssihtavat aurinkopuuterit. Muistan sen kirjastosta lainaamani kirjan, josta pänttäsin näitä :D Mutta ku perusjutut on hallussa, ni helpottaa kaikkea huomattavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no hyvä etten oo ainoa rasvoihin hullaantunut :'D! Oho kuulostaa hyvältä! Ja vielä noin edullinen :)!
      Ite oon vasta oikeestaan tän vuoden puolella opetellut kunnolla noi varjostus ja korostus jutut. Tietty toi aurinkopuuterin laitto poskipäiden alle on aina ollut "hallussa" mutta noi niinku muut korostamiseen ja varjostukseen liittyvät jutut on mulle suht uusi juttu.
      Hei oon kans kuullut joskus noista ihon "eri väreistä"! Mikäköhän mä oon.. varmaan kans kesä koska mullekkaan ei yhtään sovi sellainen oranssihtava aurinkopuuteri :D Pitääpä kans käydä kirjastossa jos siellä ois toi kirja. kuulostaa mielenkiintoselta :)

      Poista
  11. Oi, oon aina haöunnu testata noita JoeBlascon tuotteita, mut ne on olleet kukkarolle vähän turhan kalliita. Ehkä pitäis koittaa säästää seuraavaks sellaseen, ne on ymmärtääkseni kuitenkin tosi hyvä laatuisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä niin hyviä <3 Ja hinta on kyllä aika korkea mutta niin on myös laatukin eli jos haluaa panostaa hyvään niin suosittelen ihmeessä kokeilemaan :)

      Poista